Valokuvaaminen

Ohjeet täydellisen selfien ottamiseen

Selfie, tämä kovasti puhuttu ja suosittu aihe. Jokainen meistä ottaa tai on ainakin joskus ottanut selfien itsestään. Selfie on niin sanottu oma kuva, joka otetaan itse itsestään kameralla tai puhelimen etukameralla. Usein sillä tarkoitetaan kuvaa omasta naamasta, itse otettuna usein käsivarren pituuden etäisyydeltä. Yksinkertaistettuna selfie siis tarkoittaa kuvaa itsestään, jonka on itse ottanut ilman muiden apua. Tarkalleen tarkoitettuna se on myös usein pelkästään omasta naamasta. Selfieiksi kuitenkin luetaan muutkin itsestään otetut kuvat. Selfiet ovatkin suosittuja usein nimenomaan nuorten keskuudessa, vaikkakin vanhempikin väestö on niitä ruvennut ottamaan.

Hyvän selfien ottaminen onkin taas toinen kysymys ja monia mietityttävä asia. Melkein jokainen meistä haluaisi osata ottaa yhtä hyviä selfieitä, kuin televisiosta tuntemamme Kardashianit. Valitettavasti harvoille meistä on luotu luonnollinen lahja ottaa näin hyviä selfieitä, joten monen meistä täytyy tätäkin asiaa harjoitella. Monelle meistä hyvien selfieiden ottamisen saattaa tuntua jopa täysin mahdottomalta, eikä hyviä kuvia meinaa millään tulla. Tässä asiassa ei kuitenkaan kannata täysin lannistua, nimittäin yhtä hyvien selfieiden ottaminen saattaa olla jopa hyvinkin haasteellista ja aikaa vievää. Esimerkiksi Kardashianit käyttävät monta tuntia meikkaamiseen, ennen selfietä, kuvakulmien vaihtelemiseen selfien aikana ja jälkikäteen selfieiden muokkaamiseen. Useimmilla meillä ei olekaan aikaa tai edes kiinnostusta käyttää niin paljoa energiaa selfien ottamiseen. Periaatteessa tällaisten selfieiden ottaminen on melkein mahdotonta tavallisille ihmisille. Ei kuitenkaan kannata lannistua, nimittäin hyviä selfieitä on kuitenkin mahdollista ottaa hieman pienemmälläkin vaivalla ja ilman tuntien tuhlaamista. Onnistuminen kuitenkin vaatii pientä harjoitusta, niin kuin usein kaikki muukin asia elämässä, ennekuin tulee oikein hyväksi. Tähän artikkeliin onkin koottu pienet ohjeet siihen, että miten omista selfieistä saisi otettua vieläkin parempia.

Tässä muutama ohje hyvän selfien ottamiselle

Kuten aiemmassa tekstissä sanottiinkin, niin hyvien selfieiden ottajaksi pääsee harjoituksella ja oikeiden kuvanottotapojen tietämisellä. Selfieiden ottaminen onkin joillekin meille suuri pulma, eikä hyviä selfietä meinaa saada millään. Tämän takia olemmekin koonneet tähän muutaman ohjeen, joilla selfieiden ottaminen sujuu jatkossa hieman paremmin.

Tarkista valaistus. Valaistus onkin yksi tärkeimmistä asioista selfietä ottaessa. Tarkista, että mistä suunnasta valo tulee ja mistä se on peräisin. Esimerkiksi koulujen koeputkivalo tuskin imartelee kenenkään naamaa. Myöskin keskipäivän aurinko aiheuttaa usein naamalle ei niin toivottuja varjoja. Luonnon valoa eli auringonvaloa kannattaa kuitenkin suosia, nimittäin usein se antaa kaikkein parhaimman valotuksen ja luonnollisimman näköisen lopputuloksen selfieille. Vältä vain keskipäivän aurinkoa ja varaa aika selfieidesi ottamiseen iltapäivälle. Tietenkin nykyään on myös myynnissä kaikenmaailman lamppuja ja valorenkaita, juuri selfieitä ja niiden ottamisia varten, joten kannattaa ihmeessä tutustua myös tähän valikoimaan.

Opettele itsellesi parhaat kuvakulmat. Usein kuvakulma on juuri se, joka määrittää onnistuneen selfien. Tämän takia onkin tärkeää oppia itselleen parhaat kuvakulmat ja niiden käytön, jotta selfieiden ottamisessa osaa näitä sitten hyödyntää. Mene vaikka kylpyhuoneen peilin eteen ja kääntele naamaasi eri kuvakulmiin. Tällöin on helppoa sanoa, että mitkä kuvakulmat miellyttävät itseään kaikkein eniten. Tämän kuitenkin oppii parhaiten harjoittelemalla ja kokeilemalla, joten ota vain runsaasti selfietä kaikista mahdollisista kuvakulmista. Jälkeenpäin voi sitten valita parhaat ja harjoitella nimenomaan näiden kuvakulmien toteuttamista.

Kaikkein yksinkertaisin neuvo taas on, että laita itsesi edustuskuntoon. Tuskin kenestäkään saa hyviä selfietä juuri herätyllä aamun naamalla. Laita siis rauhassa itsesi lähtökuntoon ja ota selfiet vasta sitten, kun aamut rutiinit on hoidettu pois alta.